sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Hopeakorukurssilla


Viikonloppu on vierähtänyt hopeakorukurssilla. Nyt on (taas) aivan pää sekaisin kaikista ihanuuksista. Sain tehtyä kolme korua ihan loppuun asti valmiiksi ja niistä kuvat ohessa.

Onnennumeroriipus hopeasta ja messingistä. Ei ollut muuten ihan helppoa niitata messinkistä numeroa hopealaatan päälle....

Kaula- ja rannekoru oli loppu viimein ihan helppo tehdä, kun vaan oppi oikean tekniikan vääntää lenkkejä...

lauantai 10. lokakuuta 2009

Nalletalo Hopeinen Karhukynsi




Jo ihan pikkutytöstä lähtien nalleilla ollut aivan erityinen paikka sydämessäni. Sen lisäksi, että omistan toistasataa nallea, on minulla myös oma nalletalo ja tässä siitä joitain kuvia. Nalletalon nimi on Hopeinen Karhunkynsi.

Tämä nalletalo on alunperin ollut pikkusiskoni nukkekoti, jonka vanhempi kunnostivat/remontoivat ja minä olen sen sitten sisustanut. Talossa asuu 15 pikkunallea.

Kihlakortti


Ollut hiukka hiljaista täällä blogirintamalla. Kovasti oon kaikkea tehnyt mm. koruja ja kortteja, mutta oon unohtanu kuvata suurimman osan tekeleistäni ja siksi ne eivät ole tännekään päätyneet...

Tässä kuitenkin yksi kihlakortti, jonka muistin kuvata. Tehty Forever friends-leimasimella ja väritetty copic ja promarker -tusseilla.