sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Ihania keväisiä suojaruukkuja

Olen innostunut tuunaamaan turveruukuista suojaruukkuja kukille. Kyllä luit ihan oikein... turveruukuista =)

Tässä muutama kuva siitä, miltä valmiit tekeleet näyttää. Aika hienoja eikö vain?


Ruukkuja saa edullisesti monista kaupoista ja niiden maalaamiseen käy ihan tavallinen askartelumaali. Koristeina voi käyttää nauhoja, pitsejä, kimalleliimaa ja oikeastaan melkein mitä vain. Näitä on myös helppo askarrella lasten kanssa.

Jos näitä käyttää suojaruukkuina, niin se kannattaa muistaa, että nämä eivät tietenkään sitten pidä vettä! Itse olen tehnyt niin, että olen laittanut helmililjojen juurten ympärille muovipussin - näin kosteus pysyy siellä missä sen pitääkin pysyä.

Jos joku ei tiedä, miltä turveruukut näyttävät ennen tuunaamista, niin tässä on niistä kuva.


Olen myös tuunannut tuollaisia kulmikkaita ruukkuja, mutta niistä tulee kuvia sitten myöhemmin.
Oikein kivaa sunnuntaita kaikille! ♥♥♥


lauantai 26. helmikuuta 2011

Synttärikortti

Tähän aikaan vuodesta mulla on aina hirmuinen hässäkkä synttärikorttien kanssa. Useat läheiset juhlivat viikon sisällä ja jokaiselle pitää tietenkin tehdä sellainen oman naköinen kortti.

Tämä kortti on tehty meidän ♥ mummalle ♥, joka täyttää huomenna huimat 95 vuotta. Kortissa on käytetty Rubber Stamp Tapestryn leimasimia ja Distress Inkin & Versa Colorin musteita. Lisäksi apuna on käytetty stansseja ja kuviolävistäjää.



Olen muuten innostunut tuunaamaan turveruukkuja. Niistä saa aivan ihania suojaruukkuja maalin ja koristeiden avulla. Postaan pian kuvia tekeleistäni.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Oispas jo kevät!

Tänään satoi sitten taas lisää lunta... mulle alkais oikeestaan jo riittää tää kylmyys ja lumi =(

Kun tuolla ulkona on niin ankeaa, niin olen koittanut tuoda hieman kevättä kotiin kukkien avulla. Ostin ison kimpun vaaleanpunaisia tulppaaneja ja voi kun ne ovatkin kauniita.

 
 
Ostin tällä viikolla myös runkorosmariinin. Se ei vaan oikein tykännyt pakkasesta ja muutama latva meni vähän huonon näköiseksi, mutta onneksi se kuitenkaan kokonaan paleltunut. Laitoin rosmariinin olohuoneen pöydälle tuomaan vähän Välimeren tunnelmaa.


Kevään vauhdittamiseksi tilasimme tällä viikolla työkaverin kanssa vähän jo kesäkukkia puutarha.comista. Mä tilasin salviaa, rosmariinia ja sinisiä verenpisaroita. Yllättäen kaikki tilaamani kasvit olivat sinikukkaisia =)

Mä ihastuin ihan hirmuisesti tuohon siniseen verenpisaraan - en ole koskaan aikasemmin törmännyt tuon värisiin kukkiin.
Nämä kuvat ovat puutarha.com -sivustolta

Nyt sitten vaan odotellaan lumen sulamista...

Ihanaa sunnuntaita ♥

lauantai 12. helmikuuta 2011

Ystävänpäivää ♥

Sain tänään tehtyä viimeiset ystävänpäiväkortit valmiiksi - eikä ehtinyt tulla edes kiirus ;)


Innostuin tekemään tällaisia kortteja, jossa on sekä paperia että huopaa. Tein näitä kahta eri sävyä, ihan vaaleanpunaisia ja sitten sellaisia vanhan roosan värisiä.

Taustapaperit on leimattu Rubber Stamp Tapestryn leimasimilla ja Versa Colorin & Distress Inkin musteilla. Jokaisessa kortissa kaikista alimmaisimman taustapaperin reunat on käsitelty paperin stressaajalla.

Sydän on leikattu huovasta ja sen reunat on koristeltu pykäläpistoilla. Ystävälle-teksti ja tagi on leimattu.




Tämän postauksen myötä toivotan teille kaikille ihanaa ystävänpäivää ♥

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Nimipäiväkortti Tea-siskolle

Tänään on Tean nimipäivä ♥
Alunperin mun piti tehdä siskolleni keltasävyinen kortti, mutta jotenkin en vaan saanut keltaisista papereista mitään aikaiseksi, joten vaihdoin väriksi vaaleanpunaisen.

Nuo pahviset kirjaimet olivat alunperin sellaisia tylsän harmaita, mutta maalasin ne vaaleanpunaiseksi ja sivelin päälle glossy accenttia ja sen päälle laitoin vielä vähän kimalletta. Valko-vaaleanpunainen paperi on Core'dinationsin whitewash -paperia ja siihen on tehty Cuttiksen kohokuviointitaskulla nuo napin kuvat. Ja yllättäen tässäkin kortissa on pitsiä ja silkkinaunaa ;)

Mukavaa sunnuntaita kaikille, ja ihanaa nimipäivää kaikille Tea-nimisille!