perjantai 10. heinäkuuta 2015

Loma ♥



Mun kalenteri näyttäää tältä eli vihdoinkin kesäloma on alkanut. Tästä johtuen tämä blogikin lomailee jonkin aikaa. Mutta ennen kuin livahdan lomille, haluan esitellä yhden kivan jutun jonka löysin, kun kävimme Keskisellä shoppailemassa.

Mun ostoslistalla oli kaikenlaisia askartelutarvikkeita, mutta matkalla askartelutarvikeosastolle eksyin sisustustavaroiden joukkoon ja sieltä löytyi tällaisia hauskoja lasisia ilmapalloja.


Tykkäsin näistä niin lujaa, että ostin heti kolme kappaletta ja laitoin ne ikkunalle riippumaan. Eikös olekin kivoja?




Kivaa kesää kaikille, elokuussa palataan =)



keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Söpöjä kukkia silkkipaperista

Olen joskus bongannut Pinterestistä idean, jossa silkkipaperista oli tehty kukkia. Halusin itsekin kokeilla, kuinka tuollaiset kukkaset onnistuisivat ja tällaisia sain aikaiseksi.


Kukat on tehty siten, että leikkasin piparireunaisella kuviolävistäjällä valkoisesta silkkipaperista ympyröitä.

 

Laitoin aina noin 12-14 ympyrää päällekäin ja sitten tein niiden keskelle reiän, johon laitoin haaraniitin.



Sitten ruttusin silkkiperin aina yksi kerraallaan.



Lopputulos oli sitten sellainen valkoinen nyytti. Tämän jälkeen avasin varovasti "rutut" ja muotoilin kukat.


Lopuksi liimasin vielä kukan keskelle isohkon puolihelmen.


Tykkään että näistä tuli kivoja ja ovat vähän erilaisia kuin kaupan kukat.

Aurinkoista heinäkuuta teille kaikille =)