sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Syyslomatunnelmia

Olin tällä viikolla muutaman päivän syyslomalla. En oikein tiedä, voiko noita muutamia päivä sanoa lomaksi, kun olen koko ajan mennyt tukka putkella tehden kaikkea mahdollista, mutta kivaa on ollut =)

Teimme retken Tampereelle ja kävimme tietenkin Ikeassa. Löysin Ikeasta lasisia maljakkoja, joihin tein tänään syysasetelmia. Sammalen olen ihan laillisesti kaapinut meidän mökin kalliolta... Sienet ovat niitä Saksasta ostettuja kynttiläsieniä ja kylläpä ne sopivatkin hyvin sammalen kanssa.



Kävimme Ikean reissulla myös ihanaisella Marjamäen pajutilalla ihastelemassa sen syystunnelmaa. Tuo pajutila on aivan uskomattoman ihana paikka. Siellä on tosi kauniisti esillä erilaisia sisustustuotteita ja tietysti siellä on myös se kahvila, jossa on aivan mahtavia leivonnaisia... Ohessa muutama kuva Marjamäen tunnelmista.





Oikein ihanaa ja tunnelmallista sunnuntai-iltaa ♥

lauantai 16. lokakuuta 2010

Metallilankakurssilla, osa 2

Metallilankakurssi jatkui vielä tänäkin viikonloppuna. Sain tehtyä valmiiksi sydämen muotoisen korttitelineen ja lintuhäkin.

Korttitelineen runko  on tehty 1,4 millisestä metallilangasta ja reunakoriste vähän ohuemmasta metallilangasta.


Lintuhäkki on tehty kanaverkosta ja 1,4 millisestä langasta. Lintuhäkistä tuli vähän vinttura ja kattolangatkin menevät vähän kuinka sattuu, mutta koitan tehdä seuraavasta lintuhäkistä sitten vähän paremman...

torstai 14. lokakuuta 2010

Bremenin reissun ostoksia

Tässä muutama kuva Bremenin reissulla hankituista jutuista. Kävin useassa sisustusliikkeessä ja muutamassa askarteluliikkeesssä ja kaikista taisi jäädä jotain käteen... lompakko ainakin keveni aika kivasti reissun aikana ;)

Niin kuin edellisessä postauksessa mainitsin, kärpässienet on nyt IN sisustuksessa. Pakkohan munkin oli jotain ostaa...


Olen aloittanut tänä syksynä kalligrafian eli taidetekstauksen opettelun ja löysin ihanaa kalligrafia-paperia, kirjoitusteriä  ja mustetta askarteluliikkeistä. Kalligrafia on tosi mielenkiintoista ja ajattelin, että siitä olisi hyötyä korttiaskartelussa; ei tarvitse leimailla eikä stanssata kirjaimia. Koska kalligrafia sopii sellaisille tarkoille ja kärsivällisille ihmisille, mulla on hieman tekemistä itseni kanssa... mutta ehkä mä opin ajan kanssa.


Nämä on ostettu Schnoor Oase -kaupasta. Ylimpämä olevat ovat pieniä peltirasioita ja alimpana olevat pieniä magneetteja.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Bremenissä minilomalla

Minulla oli vielä muutama kesälomapäivä käyttämättä ja päätin lähteä viettämään niitä Bremeniin Saksaan. Tarkoituksena oli kiertää vähän sisustus- ja askarteluliikkeitä sekä tietty vaatekauppoja. Tässä muutamia kuvia matkalta, suurin osa Bremenin ns.vanhasta kaupungista eli Schnoorista.

 Kuvan oikeassa reunassa oleva kauppa on mun suosikki Das Bärenhaus eli nallekauppa. 

 Tässä nallekauppa vähän lähempää, näyteikkuna oli aivan ihana, mutta en huomannut ottaa siitä kuvaa.

 Täällä myydään kankaita & nauhoja ja muitakin ompelujuttuja.

 Tämä liike, eli Schnoor Oase, on tosi mielenkiintoinen paikka. Myynnissä peltisiä ja emalisia kylttejä sekä vintagepeltipurkkeja.




 Tämä kuvakin on vielä Schnoorista, ihania mukulakivikatuja...


Tämä kuva Depot-liikkeen edestä. Tulevana jouluna Saksassa koristellaan, niin oudolta kun se kuulostaakin, kärpässieni-aiheisilla koristeilla. Kärpässieniä löytyi kaikista koristeista, astioista, kransseista ja vaikka mistä. Aika kivan näköisiä täytyy myöntää...


Oli tosi kiva reissu ja oli mukava vaihtaa maisemaan muutamaksi päiväksi. Ryanair lentää Tampereelta Bremeniin parissa tunnissa ja Bremenin lentokentältä pääsee kätevästi ratikalla keskustaan. Bremenissä on kaikki tärkeät ja kivat paikat on ihan keskustassa kävelymatkan päässä toisistaan.

Bremenissä on muuten aivan upeat joulumarkkinat, jotka alkaa ensi kuun lopussa. Olen käynyt markkinoilla parikin kertaa ja tunnelma siellä on aivan ainutlaatuinen. Suosittelen ♥

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Metallilankakurssilla

Olen ollut tänä viikonloppuna kansalaisopistossa metallilankakurssilla. Oli ihanaa, mutta ei mitään ihan helppoa hommaa... Paksua metallilankaa ku on aika raskas ja vaikea vääntää haluttuun asentoon. No jotain sain sentään tehtyä.

Alla olevassa kuvassa olevat sydämet ja perhosen sain tehtyä ihan loppuun asti. Kurssi jatkuu vielä ensi viikonloppuna ja silloin tarkoitus saada valmiiksi loput vähän isommat työt.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Puutarhan syksyä

Kylläpä oli taas mukava puuhastella puutarhassa ja laittaa sitä talvikuntoon. Syksy onkin mun lemppari vuodenaika. Laitoin jo joitain callunoita ja kanervia ruukkuihin ja laatikoihin eli nyt saa mun puolesta talvi tulla... No okei haravointi ja monet muut ulkohommat on vielä kesken, joten en mä vielä halua niitä luminietoksia tuonne ulos...

Laitoin etupihalle peltiämpäriin kanervan ja kun se oli jotenkin pliisun näköinen, niin laitoin purkkiin vielä pari helmisydäntä koristeeksi. Tuli jotenkin heti kivemman näköinen.


Ihanaa lauantaita kaikille ♥