Innostuin joitain vuosia sitten kauheasti sinettien tekemisestä. Hankin tuolloin ison määrän sinettilakkaa ja erilaisia metallisia juttuja, joilla saa painaa sinetteihin sen kuvion.
Olen tässä sitten aikojen kuluessa koittanut useamman kerran sinettien tekoa ja aina yhtä huonolla menestyksellä. Viime viikolla päätin sitten taas kerran "ottaa härkää sarvista" ja koittaa, josko nyt onnistuisin...
Se mikä teki tuon homman hyvinkin haasteelliseksi oli sellainen oikein aito sinettilakka, joka piti sulattaa jonkinlaisella "liekinheittimellä" (lue kynttilällä tai sytkällä). Tuntui että kädet loppuivat kesken, ja että tupa palaa ennemmin kuin yksikään sinetti onnistuu... Lisäksi oli jotenkin kovin vaikea saada sineteistä pyöreitä. Tässä kuva havainnollistamaan asiaa. Juu tiedän, ei näytä hyvältä :(
Ajatuksenani oli laittaa pronssin värisiä sinettejä koristeeksi joulukortteihin. Jotain homman onnistumisesta kertoo se, että joulukortit on tehty ja esitelty edellisessä postauksessa -> ei näy sinettejä!
Kun olin aikani takunnut noiden sinettilakkojen kanssa, muistin että olen joskus ostanut ihan Pariisista asti sellaista sinettilakkaa, jonka saa laittaa liimapyssyyn. Kauan etsittyäni löysin lakkapötköt ja homma helpottui ihan mielettömästi. Joistain sineteistä tuli jopa pyöreitä. Harmi vain, että olin ostanut ainoastaan valkoista lakkaa ja se ei oikein sopinut joulukortteihini (oli turhan pliisun väristä). Tässä kuva noista valkoisista sineteistä.
Tästä kokemuksesta viisastuin sen verran, että enpä koskaan haaveile elättäväni itseäni sinettien tekijänä ;) ja saattaa olla, että pistän nuo sinetintekovälineet jollekin askartelukirppikselle myyntiin.