sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Joulupuuhastelut on aloitettu =)

Mä olen niin innostunut joulusta, että olen nyt jo tehnyt ensimmäisen "jouluasetelman". Se on tällainen:


Kävin viime viikonlopuna mökillä ja löysin sieltä kaikenlaisia ihania luonnonmateriaaleja, joita käytin sitten tässä. Olen tänä syksynä aivan erityisen ihastunut kantoihin...








Olen jo laittanut yhdet jouluvalot ulos. Laitoin valot hieman erilailla esille kuin aiemmin. Olen joskus ostanut tuollaisen riippuvan metallisen kynttilätelineen ja kiedoin sen ympärille koivunoksia ja jouluvalot. Näin päivänvalossa näyttää vaan ihmeelliseltä risukasalta, mutta pimeällä kun valot palaa, niin on tosi tunnelmallisen näköinen.



Sitten tähän loppuun vielä etupihan terassilta kuva. Äiti virkkasi mulle isoäidinneliöistä tuollaisen aivan mielettömän ihanan talon väreihin sopivan torkkupeiton ja laitoin sen tuohon rottinkituoliin.

Tuo harmaa pöytä on pelastettu kaatopaikkakuormasta. Oli alunperin tummanruskea mutta maalasin sen paremmin terassille sopivaksi. Pöydän jalkaa nojaa ihana kanto ;) Seinällä oleva havukranssi on sekin äidin tekemä.



sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Marraskuun kuulumisia

Nyt välillä jotain muutakin kuin askarteluhaasteisiin osallistumista ;)

Sitkeän odottamisen jälkeen mun kattoremontti on nyt ihan valmis. Varsinainen kattohan valmistui jo ajat sitten, mutta kun on pitänyt odottaa noita viimeistelytöitä niin  kauan, että aivan meinasin jo hermostua noihin remppamiehiin =( Aina vaan luvattiin, että tullaan tekemään hommat loppuun, mutta ketään ei näkynyt. Tällä viikolla sitten onneksi tuli viimeinenkin pellinpala paikalleen.

Olen tuskaillut koko syksyn mun askarteluhuoneen kanssa... On siis tosi mahtavaa, että on sellainen huone, mutta kun meinaa olla ongelmia tarvikkeiden säilytyksen kanssa. Tavaraa on nimittäin tosi paljon ja kun kaiken olisi hyvä olla helposti saatavilla ja näkyvillä, niin sehän onkin sitten aika vaikea yhtälö.

Nyt löysin vanhempieni luota kaksi sellaista jännää hyllykköä ja ajattelin maalata ne valkoiseksi ja koittaa josko ne auttaisivat tässä tila-asiassa. Laitan kuvaa tänne kunhan hyllyt ovat pakoillaan. Jos olet itse keksinyt jonkun hyvän ratkaisun askartelutarvikkeiden säilytykseen, niin saa antaa vinkkejä!

Olettekos jo kovasti puuhastelleet joulua? Mä olen aloittanut kaikenlaisia projekteja, mutta kovin paljon valmista ei vielä ole. Olen etsinyt Pinterestistä ideoita jouluiseen sisustamiseen ja voi kun se on ihana paikka. Jos et ole vielä käynyt siellä, niin suosittelen.

Joulukortteja olen suunnitellut jo monta viikkoa ja edellisessä postauksessa esitelty kortti tulee todennnäköisesti olemaan tämän vuoden kortti, jollen nyt sitten keksi mitään kivempaa =)

Tähän lopuksi esittelen tuollaisen kauristaulun, jonka tein eilen. Tai jos ollaan taas ihan tarkkoja, niin isä teki puusta tuon levyn ja mä tein siihen sabluunalla kuvan. Idea löytyi (yllättäen) Pinterestistä.


Kivaa marraskuun loppua kaikille ♥

lauantai 15. marraskuuta 2014

The Mixed Media Card Challenge #5 {Christmas}

Innostuin tekemäään tällaisen mixed media -tyylisen joulukortin tämän haasteen innoittamana. Uskonpa että tässä on myös malli tämän vuoden joulukorteille =)

This is my card for the mixed media card challenge.





And these are the products that I used to create this card.



lauantai 8. marraskuuta 2014

Heidin korttipajan kohojauheskaba

Löysin Heidin korttipajan blogista kivan kohojauheskaban, johon halusin ehdottomasti osallistua. Innostuin tekemään tagikortin ja tässä siitä kuva.


Kohojauhetta olen käyttänyt kahdessakin eri kohdassa. Ensinnäkin korttiin leimaillut teksti ja höyhen on tehty kirkkaalla kohojauheella ja musteena käytetty DI:n spun sugaria.

Kohojauhetta on myös oikeassa reunassa olevassa "ristikossa". Tuo kohojauhe on sellaista glitterjauhetta ja kokeilin sitä ensimmäistä kertaa. Ajattelin aluksi että kuinkahan nuo glitterhileet irtoilevat kortista, mutta niin ei käynytkään =)

Kortissa on koristeena aina niin ihania puolihelmiä, taftinauhaa ja stanssattu perhonen. Perhosessa on hieman spun sugar -mustetta sekä inka goldia.

Tuo oikean reunan ristikko on tehty sellaisesta remontoinnissa käytettävästä lasikuitunauhasta. On muuten tosi kätevää nauhaa ja sillä saa tehtyä vaikka mitä eikä ole kallistakaan =)

Nyt sitten vaan jännittämään skaban tuloksia =)