Sain eilen aamupäivällä toimeksiannon, että josko voisin tehdä ylioppilaskortin aika nopealla aikataululla. No ei muuta kun heti töitten jälkeen hommiin =)
Täytyy tosin kyllä myöntää, että jouduin aluksi noin tunnin ajan ideoimaan, että mitäs tässä nyt tekisi, kun en ole aiemmin noita yo-kortteja pahemmin tehnyt. Ja kun en tunne kortin saajaa (sen verran tiedän, että on tyttö), niin en oikein tiennyt että minkä tyylistä juttua voisi tehdä. Niinpä päädyin sitten ns. "varmaan ratkaisuun" ja tein musta-valkoisen kortin.
Kortin tausta on itse leimailtu ja sitten siihen on stanssattu mustasta ja valkoisesta kartongista tagit, jossa on ylioppilalle teksti. Sitten vaan kukkanen ja lehdykkä koristeeksi ja se oli siinä.
Mä tykkään, että tästä tuli aika kiva. En muistanutkaan, että mulla on noin kivoja leimasimia ja kaiken lisäksi löysin varastoistani ihanaa valkoista tekstuuripintaista paperia, jolle kuvat leimasin. Toivottavasti saajakin tykkää kortista =)
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
maanantai 18. toukokuuta 2015
Mixed media -kurssilla
Täällä Seinäjoella järjestettiin viime lauantaina kaksi mixed media -kurssia; toinen oli korttikurssi ja toinen canvas-kurssi. Opettajana oli Elina Vantaalta. Kun tällaista harvinaista herkkua oli tarjolla, oli ihan pakko osallistua molemmille kursseille.
Minulle tärkein anti kurssilla oli se, että joku ihan suomeksi selitti millaisia erilaiset mixed mediassa käytettävät aineet ovat ja mikä sopii mihinkäkin. Oli myös tosi ihanaa viettää päivä saman henkisten naisten seurassa. Niin ja sainhan mä jotain aikaiseksikin ;)
Tässä ensin kuva kahdesta kortista, jotka tein.
Nyt olen niin innoissani kurssien opeista, että heti pitäisi päästä tekemään jotain, mutta kun tuolla ulkona odottaa uusi roskakatos maalaaja ja puutarha hoitajaansa =)
Minulle tärkein anti kurssilla oli se, että joku ihan suomeksi selitti millaisia erilaiset mixed mediassa käytettävät aineet ovat ja mikä sopii mihinkäkin. Oli myös tosi ihanaa viettää päivä saman henkisten naisten seurassa. Niin ja sainhan mä jotain aikaiseksikin ;)
Tässä ensin kuva kahdesta kortista, jotka tein.
Ja tässä sitten tekemäni canvas-taulu.
Tunnisteet:
mixed media
sunnuntai 10. toukokuuta 2015
Shaker-kortti - helistinkortti
Innostuin taas kerran jostain uudesta ;)
Olin jossain vaiheessa päättänyt, että shaker-kortit ei oo mun juttu enkä ollut koskaan sellaista edes koittanut tehdä. Mutta sitten yksi mun lempibloggaaja teki kaksi aivan valtavan ihanaa shaker-korttia ja innostuin asiasta niin, että oli ihan pakko koittaa tehdä sellainen itsekin. Ja tällainen siitä sitten tuli:

Tausta on itse tehty embossaten glitter-jauheella. Taustassa käytetty lisäksi vihreitä ja sinisiä Distress Inkejä.
Perhosen muotoinen aukko on stanssattu uudella ihanalla stanssilla (koitan tässä nyt rivien välistä kertoa, että olen taas tehnyt stanssiostoksia, kun Sizzillä oli kevätale). Kortissa oleva vihreä (DI:llä väritetty) köynös on myöskin stanssattu ja se kuuluu samaan sarjaan tuon perhosstanssin kanssa.
Kun oli mun ensimmäinen shaker-kortti, niin en oikein osannut arvioida paljonko noita paljetteja pitäisi laittaa ja niitä tuli sitten vähän liikaa. Shaker-korttien tekemisestä löytyy paljon opetusvideoita, kannattaa käydä kurkkimassa, jos kiinnostaa kuinka tällaisia kortteja tehdään.
Kun äitienpäivä oli niin sopivasti käsillä, niin tästä tuli sitten kortti omalle äidille ja hän tykkäsi kovasti ♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)