maanantai 26. lokakuuta 2015

Maakuntamatkailua ja lasipurkkien tuunausta

Aika menee kuin siivillä tänä syksynä ja tuntuu, että kaikkia kivoja hommia olisi enemmän kuin mihin aika riittää.



Kävimme syyslomaviikolla Pietarsaaressa retkellä, oikein sellaisella yön yli -retkellä ;) Ihastuttava pieni kaupunki. Shoppailumahdollisuudet aika vaatimattomat, mutta jotain kivaa pientä jäi käteen Blossomista ja Sundista. Aspegrenin puutarha oli kiva syksylläkin ja sieltä seuraavat pari kuvaa.



Olen kovasti  innostunut lasipurkkien tuunauksesta ja tällaiset halloween-purkit tehtiin siskon kanssa, kun hän oli täällä yökylässä.



Purkit on maalattu askarteluvärillä. "Naamapurkkien" kuviot on itse leikattu ja hämähäkinsetti-purkin koriste on stanssattu.

Sitten innostuin tekemään vielä askartelumaalilla ja ääriviivatarroilla tällaisiakin purkkeja.


Liimasin purkkeihin ensin ääriviivatarroja ja sitten maalasin ne askartelumaalilla. Kun maali oli  vielä märkää, sirottelin pinnalle hieman glitteriä. Sitten poistin ääriviivatarrat. Lopuksi liimasin purkkien suulle pitsiä.

Tällaista puuhastelua tällä kertaa =) Iloista lokakuun loppua!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Perhosaskartelua

Kävimme eilen Seinäjoen käsityömessuilla ja voi kun siellä oli taas kaikkea ihanaa =) Mä olin ajatellut, että jos en nyt ostaisi kovin paljoa mitään, kun itselläkin löytyy jo paljon kaikenlaista. No kyllähän sen nyt tietää, että en voinut hillitä itseäni ;)

En kovin usein osta mitään valmiita askartelupaketteja, mutta Lumikellojen osastolla oli myynnissä niin ihania perhospaketteja, että sellaisia oli pakko ostaa useampia.

Perhoset tehtiin ääriviivatarroista ja vellumpaperista (olisikohan tuo kuultopaperia suomeksi). Perhoset liimattiin ohueen metallilankaan ja sen voi sitten riipustaa vaikka lamppuun tai ikkunaan eteen koristeeksi.

Tässä muutama kuva mun perhosista.







Olen viime aikoina kovasti koittanut opetella Instagramin käyttöä ja olen päivittänyt sinnekin muutamia kuvia. Jos haluat käydä kurkkimassa kuviani, niin löydät minut nimellä piijja71. Tästä linkistäkin pitäisi päästä näkemään kuviani https://instagram.com/piijja71/