tiistai 10. elokuuta 2010

Helsingin hulinassa

Viime lauantaina lähdin "retkelle" Helsinkiin. Ensimmäiseksi suunnistin Intohimona askartelu -tapahtumaan Kattilahalliin. Voi kuinka ihanaa askartelutarviketta siellä oli tarjolla. Koitin pitää pään kylmänä ja ostaa vaan sellaista mitä oikeasti tarvitsen... mutta täytyy myöntää, että muutama heräteostoskin tuli tehtyä. Olin päättänyt, että leimasimia ei tarvitse ostaa ollenkaan, mutta niitä taisin ostaa sitten kaikista eniten, koska tarjolla oli niin kauniita ja erikoisia juttuja, että eihän niitä voinut sinne jättää. Ostin myös jonkin verran skräppipapereita, kun löysin sellaisia, joita en ole aikaisemmin nähnyt. Oheisessa kuvassa osa ostoksistani.


Seuraavaksi palasin keskustaan ja kiertelin sisustus- ym. kaupoissa ja tein kivoja ostoksia. Leikin myös turistia ja katselin nähtävyyksiä. Helsinki on kyllä kaunis kaupunki kesällä, kelpaa esitellä ulkomaalaisille turisteillekin, joita olikin liikenteessä aika paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti