Ja nyt enää muutama lista ja yksi levy kiinni, niin se on siinä =)
Mulla ei vielä ole kunnon kuvia tuosta huoneesta, mutta laitan tähän nyt pari otosta.
Olen haaveillut tästä Ikean kristallikruunusta ikuisuuden ja päätin hankkia sen ns. yleisvaloksi tuonne askarteluhuoneeseen. Tänä aamuna sitten pistin lampun kiikkumaan kattoon ja tein tarvittavat sähkötyöt ;) Ikean lampuissa on muuten tosi kätevät "sokerinpalat" joihin saa ilman työkaluja piuhat kiinni. Taustalla näkyy ihana Pariisi-tapetti.
Pahvinpalalla oma tekemä pohjapiirrustus ja tärkeitä mittoja liittyen lattian asennukseen (ei löytynyt mitään parempaan paperin palaa tuohon hätään). Kuvassa näkyy myös millaisen lattian valitsin askarteluhuoneeseen. Kävin ainakin viisi kertaa tsekkaamassa Prisman muovimatot ennen kuin osasin tehdä päätöksen lattiasta. Prismassa oli muuten tämän kylän edullisimmat muovimatot.
Mulla kävi tällainen karvainen remonttireiska aina välillä katsomassa, että hommat etenee. Kuvassa siis meikäläinen (aivan pöllähtäneen näköisenä) ja mun veljen ihana Nuno-koira.
Laitan kunnollisia kuvia remontoidusta huoneesta tänne blogiin kunhan saan huoneen viimeisteltyä ja jotain huonekaluja kannettua sisään.
Kaunis lamppu kyllä sitä kannatta ihastella. Tapetti on tosi hyvä. Hyvää remontti viikkoa sinulle.
VastaaPoistaHienot valinnat seinään, lattiaan ja kristallikruunu oli just vau :)
VastaaPoista