sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Ensimmäiset jouluaskartelut ja muutakin mukavaa =)

Tapahtumarikas viikko alkaa olla lopuillaan. Tänään vielä isänpäivälounaalle ja paappojen haudoille kynttilöitä viemään.

Kävin eilen ensimmäistä kertaa Pohjalaisilla suurmarkkinoilla, jotka järjestettiin täällä Seinäjoella jo ties kuinka monetta kertaa. Mulla oli joitenkin sellainen ennakkoajatus, että markkinoilla on vaan lakumyyjiä vierivieressä, mutta yllätyksekseni myynnissä oli kaikenlaista kivaa.

Kaikista ihanin koju tuolla markkinoilla oli sellainen, jossa myytiin juuri paistettuja saksalaisia joulumunkkeja. Jouduin ostamaan sellaisen tosi ison pussin niitä ja ei mennyt tuntiakaan kun ne kaikki oli kadonnut ;) Noista munkeista mulle tuli aivan Bremenin ihanat joulumarkkinat mieleen - siellä olen ensimmäisen kerran maistanut noita munkkeja.

Sellaisen mukavan huomion tein markkinoilla, että kaikissa kojuissa, joissa asioimme (ja niitä oli aika monta), oli aivan mielettömän ystävällisiä ihmisiä. Tuli tosi hyvä mieli ♥


Sitten vähän sisustusasiaa ;) Olen huomannut monissa sisustusblogeissa sellaisen kivan jouluisen idean, että lasi-astiassa on pieni kuusi juurineen. Mun piti saada myös sellainen.


Eikös olekin söpö? Kuusen kanssa samaan kuvaan on päässyt liitutaulu, jonka olen tehnyt tällä viikolla. Tein tuon liitutaulun ihan tavallisista taulunkehyksistä. Otin vaan lasin pois ja maalasin taustalevyn liitutaulumaalilla. Itse kehykset olin jo aiemmin maalannut valkoisella maalilla.

Oikein tarkasti jos katsot, niin huomaat että kuusen oksalla keikkuu enkelikoriste. Koriste on mun itse tekemä. Olen nimittäin tällä viikolla innostunut tekemään ensimmäisiä jouluaskarteluita. Mun piti oikeasti aloittaa joulukorttien tekeminen, mutta jotenkin siitä hommasta ei vaan tullut mitään, niin teinkin sitten joulukoristeita. 



Idea tähän joulukoristeaskarteluun tuli tästä:


Sain isältä laatikollisen tällaisia puisia kiekkoja. Olivat jämäpaloja jostain isän puuaskarteluprojektista. Nämä nähtyäni mulla välähti heti, että näistä saa ihania kuusenkoristeita. Ja tässä kuvia valmiista koristeista.




Maalasin ensin kiekot valkoisella askartelumaalilla. Sitten stanssasin Cuttlebugilla sopivista papereista tuollaisia piparireunaisia ympyröitä. Ennen kuin liimasin paperit kiinni kiekkoihin, pujotin satiinisen ripustusnauhan kiekossa olevaan reikään. Tein koristeita useista erilaisista papereista; on vintage-henkistä ja myös skandinaavista tyyliä.  Mä tykkään, että näistä tuli jotenkin söpöjä. Josko mä sitten ensi viikolla saisin aloitettua ne joulukortit...

Kivaa sunnuntaita teille kaikille ja mukavaa alkavaa viikkoa ♥



8 kommenttia:

  1. Kivoja koristeita ja niin söpö kuusi :) Tuolta fb:n ryhmästä tänne pompsahdin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kiva kun tulit käymään :-)

      Poista
  2. Tuolta facebook ryhmästähän minäkin tänne löysin. Ihania tuunaus ideoita sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä mä esittelen kaikenlaisia tuunausprojektejani vaikka kaikki eivät aina onnistukaan niinkuin haluaisin... Kiva kun tulit käymään.

      Poista
  3. Aivan ihania koristeita!! Koskahan ehtisin kylään?

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa kyläilemään! Olen tällä kuulla aika paljon menossa, mutta joulukuulla sitten paremmin paikalla. Laita viestiä koska pääset.

    VastaaPoista