sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Tervetuloa 2017

Hei kaikille pitkästä aikaa! Viime postauksesta onkin kulunut jo ihan hurjan kauan aikaa. Viime syksy meni niin nopeasti etten oikein ehtinyt miettiä koko blogia. Osaksi asiaan varmaan vaikutti se, että nuo some-kanavat ovat niin suosittuja nykyään etten itsekään lueskele enää blogeja kun ihan satunaisesti.

Mutta tässä vähän kuulumisia. Syksyllä jatkui taas aikuisten käsityökoulu ja aiheina oli virkkaus ja mosaiikkityöt. Virkkaus oli... noh miten sen nyt sanoisi... ihan jees ;) Mä jotenkin  odotin, että olisin innostunut virkkauksesta enemmän, mutta ei. Taisi käydä melkein päin vastoin, jotekin vaan vahvistui se ajatus, että ei oo mun juttu... Kyllä mä sen mun virkkuutyön sain valmiiksi melkein aikataulujen puitteissa, mutta enpä nyt sitä viitsi täällä esitellä.

Toinen syksyn kouluaihe eli mosaiikkityöt oli taas ihan valtavan mukavaa. Mä halusin tehdä sienen ja tällainen siitä tuli.


Sieni muotoiltiin ensin kanaverkosta ja siihen päälle tuli sitten kipsinauhaa ja saneerauslaastia. Sitten vasta pääsi liimailemaan mosaiikin paloja. Tein sienestä musta-valkoisen niin sopii hyvin kodin sisustukseen.

Käsityökoulu jatkuu tänäkin vuonna. Tosin en kyllä yhtään muista, että mitä tekniikoita tänä keväänä opetetaan, mutta eiköhän se selviä kevään kuluessa...

Kävin marraskuulla Tampereen kädentaidonmessuilla ensimmäistä kertaa ja voi kun siellä oli paljon näytteilleasettajia. Mä innostuin siellä muuten taas vaihteeksi yhdestä uudesta jutusta - japanilaisesta Kumihimo-punonnasta. Messuilla sai Marttojen osastolla kokeilla punontaa ja heti kun pääsin kotiin tilaisin itselle opaskirjan ja punontalevyjä. Tässä kuva mun ensimmäisistä töistä. Tämä on tosi hauskaa ja rentouttavaa puuhaa.



Kerroinkin aiemmin, että innostuin keväällä planneroinnista/kalenteriskräppäyksestä/kalenterituunauksesta ja se into ei ole hävinnyt minnekään. Plannereiden määrä vaan kasvaa ja samoin tarvikkeiden määrä ;)



Muuten mun elämä onkin ollut ihan tavallista ja rauhallista, ja hyvä niin. Uuteen vuoteen lähden iloisella mielellä. Tiedä mitä kaikkea kivaa vuosi tuokaan tullessaan.


Kivaa alkanutta vuotta  ♥


2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa! Ja upea mosaiikkityö!!!
    Minäkin kävin kässämessuilla kokeilemassa Marttojen kumihimoa. Taitaa olla pari vuotta aikaa kun siitä innostuin ja tilasin kanssa kirjoja ja kiekot. Mutta olen tehnyt sitä hevosenjouhista, en langoista. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana sieni!
    Ja kivalta näyttävät nuo punonnatkin:) Kiva kun tulit kertomaan.

    VastaaPoista