sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kalligrafiaa

Voi kun nämä viikonloput ovat ihania ♥ Ehtii tehdä/harrastaa kaikkea kivaa.

Niin kuin olen aikaisemmin maininnut, olen aloittanut tänä syksynä kalligrafian eli taidetekstauksen opettelun. Jos ihan rehellisiä ollaan, aloitin kalligrafian jo viime syksynä. Jouduin kuitenkin jättämään sen kesken, kun olin aikatauluttanut vähän liian monta harrastusta yhdelle ja samalle illalle. Mutta nyt homma jatkuu uudella innolla.

Tämä ensimmäinen kuva on tämän viikon tunnilta. Aloitimme foundational hand -kirjaimiston opettelun ja kerkesin kirjoittamaan muutaman rivin kirjaimia. Tuossa kalligrafiassa ei ole muuten tavoitteena kirjoittaa paljon ja nopeasti vaan ihan päin vastoin. Meikäläiselle rauhallisen kirjoitustyylin opettelu on aika vaikeaa, kun olen tottunut tekemään kaiken nopealla tempolla. Mutta tekee hyvää tehdä asioita vähän erilailla kuin yleensä.


Me ei käytetä kalligrafia-tunneilla kyniä, vaan kirjoitetaan erilaisilla terillä. Mä olen ehtinyt hankkia hirmuisen määrän teriä jo viime vuonna, vaikka en edes tiedä mihin mitäkin terää käytetään. Mutta enköhän mä opi tuonkin asian jossain vaiheessa. Tässä kuvassa siis erilaisia kirjoitusteriä.


Musteena me käytetään guassi-värejä, jotka ohennetaan vedellä. Tässä kuvassa mun värejä.


Kalligrafia on kyllä aivan ihana harrastus ja noita hienoja kirjaimistoja voi käyttää niin monessa eri paikassa askartelun lisäksi. Mutta nyt toisen harrastuksen pariin... Aion lähteä huutokauppaan katsomaan, josko sieltä löytyisi jotain kivaa pientä tänne kotiin... Ihanaa ja aurinkoista sunnuntaita teille kaikille!

3 kommenttia:

  1. Ihana harrastus, kaunista tekstiä siis luvassa, upeita syyskuvia;-))m

    VastaaPoista
  2. Sinulla näyttää olevan tuota energiaa moneen lähtöön .

    VastaaPoista
  3. Kateeksi käy. Olen aina haaveillut kalligravia- kurssista, mutta se on aina jäänyt. Taidan olla liian hätäinen ja pitäisi olla heti valmis tekstaaja.Tsemppiä sinulle.

    VastaaPoista