lauantai 29. maaliskuuta 2014

Oma askarteluhuone ♥ My craft room

Saanko esitellä: tässä on mun askarteluhuone - ihan itse suunniteltu ja toteutettu.


Eli tässä postauksessa vihdoinkin muutamia kuvia valmiista huoneesta ja vähän juttua rempasta.

Kun aikoinani aloin etsimään uutta kotia, oli yhtenä ajatuksena se, että löytäisin sen verran ison talon, jotta saisin ihan oman tilan kädentaitopuuhasteluille (askartelulle, tuunaukselle ym). Kun viime kesänä sitten löysin unelmataloni, riemuitsin kovasti, koska tässä talossa on 7 huonetta. Nyt on tilaa =)

Mulla oli alunperin ajatuksena, että askarteluhuoneesta tulisi sellainen rouhea vähän teollistyylinen. Asiaa enemmän ajateltuani, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mun luovuus on parhaimmillaan kauniissa ja ehkä hieman romanttisessakin ympäristössä. Niinpä remonttisuunnitelmat vaihtuivat aivan toisenlaiseen tyyliin. Eikös se ole niin, että nainen saa muuttaa mieltään...



Tässä vähän remontin vaiheita. Ihan ensimmäisenä kahdelta seinältä otettiin vanhat tapetit pois. Jos olet lukenut aiempia postauksia, tiedät kuinka haasteellinen homma oli. Sen jälkeen tein pohjatyöt näille seinille; paklasin ja hioin. Sitten pohjamaali ja lopuksi oikea maali.

Yksi seinä tapetoitiin ja sille seinälle jätin vanhat tapetit alle, mutta senkin pohjamaalasin, jotta sain tapetille uuden tartuntapinnan. Tapettien poisottamisessa ja pohjamaalauksessa mulla oli äiti ja sisko apuna.

Jostain syystä mä muuten tykkään aivan mielettömästi seinien maalaamisesta. Mulle tulee jotenkin sellainen hyvä mieli ja se on lähes yhtä terapeuttista kuin puutarhahommat. No niin, takaisin asiaan.

Askarteluhuoneen yksi seinä sai siis pintaansa tapetin ja mun pitää nyt tässä hehkuttaa, mä olen tapetoinut sen aivan omin voimin/taidoin. Mä olen aivan mielettömän ylpeä saavutuksestani ! En olisi vuosi sitten uskonut, että pystyn moiseen suoritukseen.

Eikä mulla ollut edes mitään ongelmia tuossa tapetoinnissa. Haasteellisinta oli saada ensimmäinen tapetti suoraan, mutta onneksi osaan käyttää vatupassia =)

Mulle olisi kyllä kovasti ollut apua tarjolla tuohon tapiseeraushommaan, mutta halusin koittaa, että pystynkö tekemään sen yksin. Ja pystyin =) Ja onneksi sain paljon hyviä ja kullanarvoisia neuvoja, joiden avulla homma onnistui yli odotusten.

Tapetit sain äidiltä, kun heillä ei ollutkaan niille tarvetta (sielläkin oli suunnitelmiin tullut muutoksia). Tapetin aiheena on viikonloppu Pariissa (heh, mun lempikaupunki ♥). Tapetin mukana tulleessa lipareessa luki, jotta ovat ns. prepasted (tarkoittaa ilmeisesti esiliisteröintiä tai jotain). Mukana tuli myös ohjeet kuinka tapetit tulisi laittaa seinälle; kaksikin erilaista tapaa oli tarjolla. Mä valitsin sen perinteisen (ja mun mielestä helpomman vaihtoehdon) eli  voitelin vuodat ihan normaalisti tapettiliimalla ja laitoin seinään.



Lopuksi maalasin vanhat kaapit sisältä & ulkoa ja laitoin uudet nupit. Kaapeista tuli aivan kuin uudet.

Kun kaikki "seinähommat" oli tehty, oli aika laittaa uusi lattia. Löysin tosi kivaa muovimattoa, jonka nimi on Arte del Noce. Muovimaton valitsin siksi, koska on kyse askarteluhuoneesta, niin on turvallisempaa jos on sellainen lattia, joka ei heti vedä hernettä nenään, jos sille kaatuu esim. vettä tai maalia. Muovimaton asennuksessa mulla oli apuna isä & veli ja meillä meni hommassa pari tuntia. Asennus sujui hyvin ja meidän ryhmätyö pelasi todella hianosti.

Lopuksi sitten laitoin uudet lattialistat paikoilleen (juu olen ihan itse sahannut kaikki jiirisaumat). Kyllä mä vaan olenkin aikamoinen remonttireiska ;)



Sen verran voimia vievä tuo askarteluhuoneen remppa tosin oli, että nyt on pienen remppatauon paikka. Seuraavan kerran teen remonttihommia vasta kesällä, kun alan maalaamaan talon puuosia uuden väriseksi. 

Jotenkin tuntuu aivan uskomattomalta, että olen vihdoin saanut oman huoneen harrastukselle, ei tartte enää näprätä keittiön pöydän ääressä. Tuntui aika hienolta kantaa huonekalut sisään huoneeseen  ja järjestellä tavaroita paikoilleen (no okei kaikki tavarat eivät ole vielä paikoillaan, mutta sinne päin kuitenkin).

Ne teistä, jotka askartelevat itse, huomaavat kuvista, että tässä huoneessa ei ole vielä askarreltu laisinkaan. Sen verran vähän tavaraa on nimittäin esillä ja kaikki on aivan liian hyvässä järjestyksessä ;)

Mutta nyt sitten vaan askartelemaan. Mulla on paljon ihania ideoita varastossa mm. sellainen matkailuaiheinen valokuvataulukokoelma, pari kivaa skräppisivujuttua ja art journalin sivuja. Olen myös löytänyt blogeista kaikenlaisia uusia askartelutekniikoita, joita pitää päästä kokeilemaan.



Ihania ja aurinkoisia kevätpäiviä juuri sinulle ♥

6 kommenttia:

  1. Ihana huone, onnellisia hetkiä remppalyylille;-))m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt tuntuu tosi hienolta, kun huone on valmis. Ihanaa kevättä sinulle!

      Poista
  2. Hieno tuli ja kiva että päädyit omannäköiseesi ratkaisuun. Nyt vaan koekäyttämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänään ajattelin koekäyttää huoneen =) Kivoja kevätpäiviä sinulle!

      Poista
  3. Valmista sitten tuli ja onnistuneesti. Saat tosi tyytyväinen olla itseesi ja ylpee.

    VastaaPoista
  4. Siis kertakaikkiaan ihana huone,maltan tuskin odottaa mitä teet seuraaville huoneille! vai oletko jo tuunannut nekin? :)

    VastaaPoista