Olin eilen siellä emalikurssilla, josta mainitsin edellisessä postauksessa. Kurssi pidettiin Kaarakan taitokeskuksessa ja se oli järjestetty mun työpaikan kautta. Kurssilla oli mahdollisuus tehdä koruja, kylttejä tai sisustustauluja. Mä halusin tehdä kylttejä ja tässä kuva mun tekeleistä.
Tein tuollaisen talon numerokyltin ja wc-kyltin. Vähän meinasi tulla kiirus, jotta sain tehtyä kaksi kylttiä...
Tein molempiin kyltteihin ensin sabluunan paperista ja sen jälkeen sitten vaan sulateltiin sellaista jauhetta kuparilevyn päälle niin monta kerrosta kuin oli tarvis. No pitihän siinä kyllä ensin leikata kuparilevystä oikean kokoinen pala ja sitten hioa se ennen kuin sitä jauhetta pääsi levittelemään.
Mulla heilahti molemmat sabluunat hieman siinä vaiheessa, kun olin ottamassa niitä pois, siksi nuo kuvioiden reunat on hieman epätarkat. Onpahan ainakin persoonalliset kyltit.
Oli kyllä oikein onnistunut kurssi; opettaja oli mukava & osasi asiansa ja kurssikaverit oli kivoja. Lisää tällaisia!!!!
Kiva on tuollaisella kursilla käydä aina oppii uutta. Ihan hyvännäköiset ovat. Hyvää viikonloppua.
VastaaPoista